Juha Lapve

Estonia vs. Suomi

Tänään perjantaina 12.10.2018 on se päivä. Tänään kohtaavat Estonia ja Suomi jalkapalloturnauksessa missä taistellaan myös EM- kisapaikasta vuonna 2020, ne tullaan järjestämään 12 eri kisamaassa. Tänään Eestissä Tallinnassa alkava ottelu pelataan A. Le Coq Areenalla Lillekulassa, joka ei ole kaukana Tallinnan vanhasta kaupungista. Lyhyen kävelymatkan ollessa kyseessä paikalle odotetaan ainakin 3000 suomalaisfania. Aivan vanhan kaupungin keskustassa, suomalaisten sukujuurten jäljillä on muutama vanhan kaupungin katu, missä suomalaisilla jalkapallofaneilla on turvallisesti lokoisat oltavat. Sauna- kadulla ei tosin ole urheiluun erikoistunutta baaria, mutta sillä on nimenmukaisesti suomalaisittain historiallista merkitystä, ja kun viimein tullaan Väike- Karja kadulle, pikkunälkään voi maistella myös suomalaista mätiä pienen pienistä sievistä metallipurkeista, jota voi nauttia esimerkiksi tumman leivän päällä. Muurivahe- kadun merkitys Sauna kadun naapurina ei ole niin merkittävä, sen tarkoituksena on lähinnä pitää viholliset kaukana omista Suomi-  joukoista tämän illan jalkapallo- ottelun vuoksi. Sauna kadun läpi puolestaan kävelee nopeasti Frankin baarin ja Saunan kautta, noin puolessa välissä katua on euroopan unionin suojelukohde joka on rakennettu jo 1300- luvulla, tässä historiallisessa kivitalossa on ollut aikojen saatossa suurehko vanhan kaupungin sauna. Uskon että juuri suomalaisilla on ollut osaa ja arpaa Saunan rakentamispuuhissa yli 700- vuotta sitten. On todella ikävää, että tämä suuri sauna ei ole enää tänä päivänä käytössä, se olisi tarjonnut hyvät ja lämpimät vauhdinottofiilikset suomalaisfaneille myöhäistä syksyn Estonia vs. Suomi peliä varten. Kapealta Sauna kadulta puolestaan pääsee nopeasti takaisin vanhan kaupungin sydämeen pääkadulle nimeltä Viru katu. Sen kulmauksessa, Sauna ja Viru- kadun välittömässä läheisyydessä on suomalaisille sopiva Helsinki Karaokebaari, mutta ainoastaan siinä tapauksessa jos tuntee tarvitsevansa jonkinlaista vauhdinottopaikkaa ennen illalla alkavaa matsia. Kunnossa asiat ovat myös lähestulkoon vieressä olevalla Suur- Karja kadulla, siellä on suurehko urheiluun erikoistunut baari nimeltä Route 33, missä matsi alkaa televisiosta tänä iltana poikkeuksellisesti klo 21.30 jos syksyinen ilma ja kylmyys kangistaa osan suomalaisista fanijoukoista, varsinainen ottelu alkaa Tallinnan Lillekulassa livenä A. Le Coq Areenalla klo 21.45. Ennen Halloweenia on hyvä kurkistaa joko vastaanottimen äärestä tai suoraan areenalta, mitä suomalaiselle jalkapallolle tänä iltana tulevaisuuden osalta tapahtuu. Nimittäin Halloween- viikonloppuna kun ovikello viimein soi, ja silmäripsesi koskettavat ovisilmää, et tule näkemään ketään pääovesi ulkopuolella. Ja kun avaat uteliaisuuttasi pääoven, tulet kohtaamaan maskipäisiä hirviöitä jotka lausuvat yhteen ääneen; "Karkki vai kepponen?". Kepposia tulevaisuudessa meistä suomalaisista jalkapallofaneista ei varmasti kukaan halua sen välkkyvän kurpitsanaaman hämyisessä ja lepattavassa tulivalossa, joten veikkaan että olisi parempi antaa suosiolla sitä karkkia pienille maskipäisille hirviöille kävi tämän illan ottelussa sitten miten tahansa. Henkilökohtaisesti kiinnostaa myös nähdä kuinka Yhdysvalloissa pelaavan New York Cityn ja Manchester Cityn Englannista käy tällä kaudella, ja ennen kaikkea miten Suomen jalkapallomaajoukkue pärjää tämän illan ottelussa Eestin Jalkapallomaajoukkuetta vastaan EM- karsintojen osalta, ennen Halloween- kurpitsaviikonloppua. Jos olet maisemissa, lippuja A. Le Coq Jalkapallo Areenalle voi tsiigata 13.50 EUR - 18.50 EUR hintaan webbiosoitteesta; www.piletilevi.ee

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Jos nyt kuitenkin olet jäänyt Suomeen, ottelu näkyy suorana netin kautta osoitteessa www.viafree.fi

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Siis Viro vastaan Suomi vai joku seuraottelu Eesti Kalev vs. HIFK?

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Kiitos muistuttamisesta. Olisin muuten missannut tämän ottelun seurannan. Nyt olen sitten mukana, uskon Suomeen ja vaikka en Viroa, en virolaisia pelkää, on jalkapallossa kaikki mahdollista. Toivon että kannattajat Suomesta eivät matkusta sinne asti näkemään huonoa peliä Suomelta. Vaan parempi voittakoon. https://www.iltalehti.fi/urheilu

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Turhan jännittäväksi se meni mutta onneksi kävi niinkuin kävi. Seurasin ottelua Iltalehden Live-seurannan kautta. Vähän tuskallista että on niin paljon hyviä paikkoja, mutta ei ennen Pukin yliaikamaalia tullut kuin se tolppalaukaus, läheltä piti veto https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/fb3b77ba-493a-...

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

HYvä peli oli ,kun Suomi voitti. Pukki on ollut hyvässä vireessä viime aikoina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset